Skräppäys sopii koko perheen harrasteeksi

Skräppäys on todellakin kaikkeen sopiva harrastus. Se viihdyttää niin yksittäisiä henkilöitä, kuten myös kaikkia muitakin perheen jäseniä. Siihen tarvitaan monia erilaisia taitoja, jotka voivat olla myös hyvin sopivia eri ikäisille lapsille ja nuorille. Se viihdyttää niin tylsänä hetkenä, auringon paisteella kuin sateellakin, etkä välttämättä tarvitse mitään, mitä et kotoasi löytäisi.

Skräppäys onkin loistava vaihtoehto, kun etsit jotain uutta tekemistä sinulle ja lapsillesi. Kun olet leikkinyt kaikki mahdolliset leikit, jopa ne, jotka löytyvät leikkikauppa sivustolta, saattaa olla hankala keksiä uutta tekemistä. Tällöin on hyvä idea jakaa oma rakas harrasteesi lapsesi kanssa.

Harrasta lapsien kanssa

Tietenkin pääsyy siihen miksi skräppäys on loistava harraste lasten kanssa, on se, että pääsette tekemään yhdessä jotain. Kuitenkin siinä on monia muitakin hyviä puolia. Nykypäivänä niin lapset kuin aikuisetkin käyttävät hyvin paljon aikaa ruudun edessä, oli kyseessä sitten televisio, tietokone tai tablet-laite. Skräppäys antaakin taukoa juuri tästä tavasta viettää aikaa.

Sen lisäksi se kehittää lapsen hienomotoriikkaa sekä luovuutta. Lapsi pääsee testaamaan luovuutensa tasoja uudella tavalla, mitä he eivät ehkä ole ennen kokeilleet. Skräppäys on niin vapaata, ettei siinä ole oikeita tai vääriä ratkaisuja. Tämä voikin olla hyvin mukavaa ja vapauttavaa lapselle.

Tee kokoelmia lempi muistoistasi

Yksi skräppäyksen hienoista puolista on se, että voit tehdä upeita kokoelmia kaikista lempi muistoistasi. Voit tehdä lapsesi kanssa oman scrap kirjan juuri heidän omista lempi asioistaan ja muistoista. Lapsen kasvaessa aikuiseksi he tulevat varmastikin arvostamaan tällaisia pieniä palasia muistoistaan.

Samalla kun keräätte parhaita muistoja, teette tietenkin uusia muistoja yhdessä. Seuraavan kerran kun siis skräppäät, kysy lastasi seuraksesi. Voit olla hyvinkin yllättynyt positiivisesta reaktiosta.