Urheiluaiheinen leikekirja – Yhdistä harrastuksesi!

Skräppäys eli leikekirjojen tekeminen on hauska ja monipuolinen harrastus. Skräpätessä erilaiset askartelu- ja kädentaidot kehittyvät ja oma luovuus pääsee kukkimaan. Tuloksena on persoonallinen ja yksilöllinen leikekirja, jonka avulla voi palata muistelemaan menneitä tai tunnelmoimaan omien kiinnostuksenkohteiden pariin.

Skräppäyksen lisäksi on tietenkin hyvä harrastaa muitakin asioita, kuten urheilua. Myös urheilua voi harrastaa lukuisin eri tavoin. Tärkeintä on löytää itselle sopivin liikkumisen muoto. Toiselle se löytyy tavoitteellisesta treenaamisesta sekä kisaamisesta, kun taas toiselle se löytyy rennoista kaveriporukan kesken pelatuista pallopeleistä. Myöskään penkkiurheilun merkittävyyttä ei pidä väheksyä, sillä urheilujoukkueiden kannustaminen on hauskaa puuhaa, joka tuo ihmiset yhteen hyvässä hengessä. Urheiluaiheiset leikekirjat lyövät kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja käärivät kaksi harrastusta samaan pakettiin. Ne voivat motivoida erityisesti perheen pienimmät askartelupöydän ääreen.

Miten pääset alkuun urheilusta skräppäämisen kanssa?

Jos olet päättänyt laatia seuraavan leikekirjasi urheilusta, ensin on syytä valita näkökulma, josta harrastusta käsitellään. Oletko pelannut koko elämäsi koripallo tai jalkapalloa? Sattuuko valokuvakansiostasi löytymään kosolti muistoja mieleen tuovia valokuvia menneiden vuosien otteluista sekä muista urheilutapahtumista? Vai oletko intohimoinen penkkiurheiluja, jolle oman suosikkijoukkueen tai -urheilijan edesottamukset ovat elämän ja kuoleman kysymys? Oma suhde urheiluun on tietenkin avainasemassa siinä, miten leikekirjaa on lähdettävä laatimaan. Kuten skräppäyksessä muutenkin, tässäkin tapauksessa vain oma mielikuvitus ja luovuus ovat rajoina.

Urheiluaiheiseen leikekirjaan käytettäviä materiaaleja voi löytää mitä erilaisimmista paikoista. Omat valokuvat joko omista urheilutapahtumista tai katsomon penkkiriveiltä napattuina tuovat leikekirjaan persoonallisuutta ja vievät ajatukset takaisin menneisyyteen. Sanomalehtien urheilusivuilta leikatut valokuvat suosikkiurheilijoista ja tilastoista taas ovat intohimoiselle urheilufanille kiinnostavia ja tunteikkaita vielä vuosikausien jälkeen.

Kuten skräppäyksessä yleisestikin, myös internetistä on helppo löytää aiheeseen liittyvää materiaalia, jonka voi tulostaa. Tämä ei kenties ole yhtä hyvä keino materiaalin hankkimiseen, jos leikekirja kertoo omista urheilukokemuksista ja -muistoista, mutta esimerkiksi ulkomaisen urheilujoukkueen kannattaja voi löytää verkon välityksellä mitä kiinnostavinta sisältöä leikekirjaansa varten.

Liimaa urheilumuistosi leikekirjan sivuille

Urheilun harrastaminen jättää aina jälkeensä monia muistoja. Helpoimpia näistä skräppäyksen näkökulmasta ovat varmasti erilaiset valokuvat urheilukisoista- ja tapahtumista. Valokuvia ei kuitenkaan pidä rajoittaa vain itse urheilutapahtumista napattuihin kuviin. Esimerkiksi pohjoiseen tehdyn hiihtoreissun matkan varrella nähdyistä nähtävyyksistä napatut valokuvat kehystävät mukavasti tarinaa itse urheiluharrastuksesta, ja yhdistävät skräppäyksen muihin kiinnostuksen kohteisiin ja harrastuksiin.

Urheilufanin leikekirja

Moni urheilukannattaja on päätynyt skräppäyksen pariin täysin sattuman kautta. Etenkin aiempina vuosina, kun internet ei ollut yhtä laajalle levinnyt eikä kovinkaan helppokäyttöinen, sanoma- ja urheilulehtien lukeminen oli ainoa tapa pysyä kärryillä omien suosikkien vaiheista ja haasteista. Lahtiartikkeleiden, -kuvien ja tilastojen leikkaaminen oli luonteva tapa ylläpitää omaa arkistoa suosikkiurheilijoiden tekemisistä. Vaikka nykyisin internet helpottaa tiedon etsimistä ja säilyttämistä, perinteinen lehtien leikkely leikekirjaa varten on sekä hauskaa askartelua että paljon persoonallisempaa kuin internetin tulospalvelujen tuijottaminen.

Myös omat valokuvat ja muut esineet sopivat mainiosti urheilufanin leikekirjaan. Esimerkiksi vanhat paperiset pääsyliput suosikkijoukkueen kotistadionille tai urheilijoita esittävät keräilykortit tuovat muistoja mieleen ja sopivat leikekirjan sivuille täydellisesti.

Harrastukset kehittävät ja pitävät virkeänä

Skräppäys ja urheilu ovat molemmat hyviä harrastuksia. Ne opettavat lapsille ja nuorille monipuolisesti erilaisia yhteistyöhön, pitkäjänteisyyteen ja aktiivisuuteen kannustavia taitoja. Sekä skräppäys, että lasten urheilu ovat siksi erittäin suotavia tapoja viettää aikaa kasvavalle ihmiselle. Parhaassa tapauksessa eri harrastukset nivoutuvat luontevasti yhteen, mikä rohkaisee ja auttaa lasta kokeilemaan uusia asioita ja harrastuksia myös jatkossa.

Varttuneemmalle väestölle samat harrastukset ovat myös erittäin suositeltavia. Skräppäys auttaa pitämään hienomotoriikasta huolta. Lisäksi leikekirjat pitävät mielen virkeänä, ja niiden avulla menneisiin vuosiin ja vanhoihin muistoihin on helppo palata nostalgisessa hengessä. Harrastaminen on aina hyväksi!